Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Syksy ja talvi 2018

Kesänäyttelyn jälkeen Asemalla on yleensä ollut hiljaisempaa eloa, mutta ei talvella 2018-2019

 

Aseman Taidelaiturilla oli heti syksystä Marja Ilolan näyttely "Matkamuistoja". Esillä oli upean värikkäitä akvarelleja sekä näyttäviä gobeliineja. Esillä oli myös samalla Päivi Latvalan lehmätauluja.

 

Myöhemmin syksystä Ilolan teokset saivat seurakseen Timo Teittisen puuveistoksia joulukuun ajaksi.

 

Saimme myös olla järjestäjinä pitämässä ITE Saimalla -kirjan julkistustilaisuutta 1.12. 2018. 

 

Vuodenvaihteen jälkeen palasimme ajassa taaksepäin - ajalle ennen webinaareja - eli koulutaulujen pariin, ennen kuin aloimme valmistelemaan Harjun kesä 2019 -näyttelyä.